Mun isä oli sotamies ja nuori, kauniskin Jo viisitoistavuotisna hän astui rivihin Tiens' aina kulki kunniaan Iloisin mielin kärsi vaan Hän nälkää, kylmää, haavojaan, Mun isäin armahin, o-ou Mun isäin armahin, o-ou Mun isäin armahin

Mä lapsi olin kun hän läks Kun loppui rauha maan Mut uljasta en käyntiään Unhoita milloinkaan

Mä muistan hattus töyhtöineen Ja muodon ahavoituneen Ja kulmakarvat varjoineen Ne muistan ainiaan, o-ou Ne muistan ainiaan, o-ou Ne muistan ainiaan

Kun viisitoista vuotta mä kerran täyttää saan Samaanpa käyn mä taisteluun ja nälkään kuolemaan Miss' ankarimmin luodit soi Taajimmin tulta salamoi Ei sinne käymätt' olla voi Teit isäin astumaan, o-ou Teit isäin astumaan

Maasta sinä olet tullut Ja maaksi sinä olet jälleen tuleva