Lähimmät osumat haulle: Hiljaa mummon vanha kaappikello raksuttaa Mummon pienen pirtin lämpimässä. Mummo kutoo sukkaa hämärässä, Sukkaa jonka lapsenlapsi saa. Kerran oli kello nuori niin kuin mummokin, Mutta siitä kauan on jo, kauan tietenkin, Kello raksuttaa mennyttä aikaa. Nuorikkona mummo kerran lahjaks kellon sai, Silloin päivä oli mittumaarin. Kellon tehnyt oli käsi vaarin: Onni pirtin täytti, tottakai. Päivät silloin lipuivat kuin joutsenet ne vain, Riemu arjestakin teki silloin sunnuntain, Kello raksutti onnea pelkkää. Pienet jalat piipersivät sitten kellon luo Ihmetellen raksutusta rattaan. Nuoruus kulki niin kuin tahtomattaan Aika riensi niin kuin virran vuo. Vaarin tuoni vei, ja lapset lähti maailmaan, Joku saapui kerran vain ja lähti uudestaan, Kello raksutti kaipuuta silloin. Hiljaa mummon vanha kaappikello raksuttaa Mummon pienen pirtin lämpim%

Kappale ja esittäjä osuma-%
Mummon kaappikello
Metro-Tytöt ja Matti Louhivuori

tietenkin, Kello raksuttaa mennyttä aikaa. Nuorikkona mummo kerran lahjaks kellon sai, Silloin päivä oli mittumaarin. Kellon tehnyt oli käsi vaarin: Onni pirtin täytti, tottakai. Päivät silloin lipuivat kuin joutsenet ne vain

100.00 %
Sen hetken niin tarkkaan muistan mä vain, kun isäksi tulin ja tyttären sain, sen joka on kokenut elämässään, hänen ymmärtävän tiedän onnen tään-sinä perhonen kukkien maan. olit pieni sä niin, sovit kädelleni , toi hymysi sun valon sydämeeni, kun tiukasti tarttuivat sormesi sun , tuon sormeni ympäri ojennetun,sinä perhonen kukkien maan.mä muistan kaikki sun kyynelees ja hellät lapsen suukkoses ja hiusten ensi saparot sinä perhoseni oot . nyt koulua käyt, monet taidot sä saat, opit tuntemaan kansat ja kaukaiset maat ja ystävät hyvät sä saanut oot myös, opit hoitamaan tehtävät pikkuiset työs. oma tahtosi, sielusi vahvistuu vain , sua vaaroilta suojella tahtoisin ain, jos kahleelta suojani tuntua vois, muista lintua , poikaset lähdössä pois ei emokaan päästäisi mill
Vesa alare

Nyt koulua käyt, monet taidot sä saat, opit tuntemaan kansat ja kaukaiset maat ja ystävät hyvät sä saanut oot myös, opit hoitamaan tehtävät pikkuiset työs. Oma tahtosi, sielusi vahvistuu vain , sua vaaroilta suojella tahtoisin ain, jos kahleelta suojani tuntua vois, muista lintua…

5.56 %
Osaako joku sanoa mikä kappale kyseessä? kaveri kyseli ja mulla ei sytytä ei oo mulla naista, ei oo auttajaa. eihän sitä tällä naamalla saa. korpisoturilla vitsit vähenee, havumajaa kun talvi lähenee roskalaatikosta etsii rintamamies, viime vuoden joulua vaikka hyvin ties menneen talven lumet sulaneet on, rintaa painaa pullo pohjaton...
matti ja teppo on
4.12 %
Sannisateenkaari kuolee
Hei OLEN ME ME MELISSA OLEN PASKA MIKRO VAIN LÄMMITÄN RUOKIA JA JOSKUS TAHDON KÄRÄYTTÄÄ JA PILATA RUOKIA JA OLEN SISÄLTÄ IHAN PASKAINEN OMISTAJANI EI IKINÄ PUTSAA MINUA MELISSA KOSTAA TÄMÄN VIELÄ LGN KANSSA YKSI OMISTAJISTANI PELKÄSI JOSKUS LGTÄ MELISSA PELOTTELEE MISKAA LGLLÄ MUISTATKO HUUU LG ANIMAATIO MUTTA MELISSA EI TULLUT AJATELLEEKSI ETTÄ MISKA VOI PISTÄÄ MINUT RYTTYYN JA HEITTÄÄ MINUT KAATOPAIKALLE YHYY

…Hei OLEN ME ME MELISSA OLEN PASKA MIKRO VAIN LÄMMITÄN RUOKIA JA JOSKUS TAHDON KÄRÄYTTÄÄ JA PILATA RUOKIA JA OLEN SISÄLTÄ IHAN PASKAINEN OMISTAJANI EI IKINÄ PUTSAA MINUA MELISSA…

3.93 %
Silloin lähteä meitä sai kaksi
Sinikka Sokka

…. Silloin lähteä sai meistä kaksi, meinaan minä ja Nieminen. Tahti muuttuiko rivakammaksi, sitä seuraamaan jäänyt en. Kuka tarvitsee työttömyyttä? Minä en, eikä Nieminen. Sitä tarvitsee järjestelmä tämä kapitalistinen. Olen puustani irronnut lehti, kuljen joukossa joutoväen. Joskus uneksin siitä puusta – sen juurella kirveen näen.…

3.79 %
Kapteeni vei nuoren naisen kajuuttaan. ja aamulla satamassa lokki sulttaania nokki kun aallot sen rantaan toi
Inka sulin

…Kapteeni vei nuoren naisen kajuuttan ja aamulla satamassa lokki sulttaania nokki kun aallot sen rantaan toi…

3.03 %
Kissankellojen aikaan
Johnny

…kellot soivat taas kuten ennenkin. Nyt usko en enää taikaan mutta soitto hentoinen tuo nyt kuvat mieleen luo - näen jonkun toisenkin. Ja mitä kellot nyt mulle kertoo: Ding-dong Ne kellot onnea vain huminoivat, eivät ne murheen kieltä soi. On kissankellojen aikaa taas lapset leikkiä voi ja mieleen aikuisen nyt on tullut sunnuntai.…

2.97 %
Tukka ja hampaat kerran kun pois multa putoaa saanko sulta vielä hellän kuiskauksen kun mä oikein kuulekaan en näänkö mä kirkkaat silmäsi nuo silmin tihruisin vieläkö armain oot sä kun harmain mies oon kaupunginoaa saanko sulta vielä hellän kuiskauksen kun mä oikein kuulekaan entoaa saanko vielä lämmitellä illansuun kanssas luona nuotiopuun. vaikka ois turhaa kuulla mä sen tahdon kuitenkin
Robin
2.96 %
635 - Kuuletko kuisketta adventtikelloin
Adventtilauluja

…Jeesuksen takaisintulo 1. Kuuletko kuisketta adventtikelloin? Ylitse metsien, niittyin ja pelloin Kiirivi hymni tää taivaallinen: Kristus jo saapuva on. 2. Lapsena seimen kun saapui hän kerran, Kruunua saanut ei…

2.87 %
Lisää etsimäsi kappaleen: Hiljaa mummon vanha kaappikello raksuttaa Mummon pienen pirtin lämpimässä. Mummo kutoo sukkaa hämärässä, Sukkaa jonka lapsenlapsi saa. Kerran oli kello nuori niin kuin mummokin, Mutta siitä kauan on jo, kauan tietenkin, Kello raksuttaa mennyttä aikaa. Nuorikkona mummo kerran lahjaks kellon sai, Silloin päivä oli mittumaarin. Kellon tehnyt oli käsi vaarin: Onni pirtin täytti, tottakai. Päivät silloin lipuivat kuin joutsenet ne vain, Riemu arjestakin teki silloin sunnuntain, Kello raksutti onnea pelkkää. Pienet jalat piipersivät sitten kellon luo Ihmetellen raksutusta rattaan. Nuoruus kulki niin kuin tahtomattaan Aika riensi niin kuin virran vuo. Vaarin tuoni vei, ja lapset lähti maailmaan, Joku saapui kerran vain ja lähti uudestaan, Kello raksutti kaipuuta silloin. Hiljaa mummon vanha kaappikello raksuttaa Mummon pienen pirtin lämpim% sanoitukset

Etkö löytänyt etsimääsi? Lyrics.fi on yhteisöpalvelu suomalaisten kappaleiden sanoituksille. Kaikki sanat ja sanoitukset ovat käyttäjien lisäämiä.