Lähimmät osumat haulle: olemme kiinnostuneita jatkamaan . Vaikka yksi työntekijä ehtisi kuvailla kaiken aineiston, on sen jättäminen yhden osaavan henkilön varaan liian riskialtista. Samoin on tilanteita - esimerkiksi vuodenvaihteen täydennyshankinnat - jolloin kuvailu ruuhkautuu tavallista suurempien kertahankintojen takia, jolloin on hyvä olla useampi käsipari tekemässä työtä.

Kappale ja esittäjä osuma-%
Lisää etsimäsi kappaleen: olemme kiinnostuneita jatkamaan . Vaikka yksi työntekijä ehtisi kuvailla kaiken aineiston, on sen jättäminen yhden osaavan henkilön varaan liian riskialtista. Samoin on tilanteita - esimerkiksi vuodenvaihteen täydennyshankinnat - jolloin kuvailu ruuhkautuu tavallista suurempien kertahankintojen takia, jolloin on hyvä olla useampi käsipari tekemässä työtä. sanoitukset

Lisää sanoitukset Etkö löytänyt etsimääsi? Lyrics.fi on yhteisöpalvelu suomalaisten kappaleiden sanoituksille. Kaikki sanat ja sanoitukset ovat käyttäjien lisäämiä.

Sen hetken niin tarkkaan muistan mä vain, kun isäksi tulin ja tyttären sain, sen joka on kokenut elämässään, hänen ymmärtävän tiedän onnen tään-sinä perhonen kukkien maan. olit pieni sä niin, sovit kädelleni , toi hymysi sun valon sydämeeni, kun tiukasti tarttuivat sormesi sun , tuon sormeni ympäri ojennetun,sinä perhonen kukkien maan.mä muistan kaikki sun kyynelees ja hellät lapsen suukkoses ja hiusten ensi saparot sinä perhoseni oot . nyt koulua käyt, monet taidot sä saat, opit tuntemaan kansat ja kaukaiset maat ja ystävät hyvät sä saanut oot myös, opit hoitamaan tehtävät pikkuiset työs. oma tahtosi, sielusi vahvistuu vain , sua vaaroilta suojella tahtoisin ain, jos kahleelta suojani tuntua vois, muista lintua , poikaset lähdössä pois ei emokaan päästäisi mill
Vesa alare

…Nyt koulua käyt, monet taidot sä saat, opit tuntemaan kansat ja kaukaiset maat ja ystävät hyvät sä saanut oot myös, opit hoitamaan tehtävät pikkuiset työs. Oma tahtosi, sielusi vahvistuu vain , sua vaaroilta suojella tahtoisin ain, jos kahleelta suojani tuntua vois, muista lintua…

35.61 %
Sannisateenkaari kuolee
Hei OLEN ME ME MELISSA OLEN PASKA MIKRO VAIN LÄMMITÄN RUOKIA JA JOSKUS TAHDON KÄRÄYTTÄÄ JA PILATA RUOKIA JA OLEN SISÄLTÄ IHAN PASKAINEN OMISTAJANI EI IKINÄ PUTSAA MINUA MELISSA KOSTAA TÄMÄN VIELÄ LGN KANSSA YKSI OMISTAJISTANI PELKÄSI JOSKUS LGTÄ MELISSA PELOTTELEE MISKAA LGLLÄ MUISTATKO HUUU LG ANIMAATIO MUTTA MELISSA EI TULLUT AJATELLEEKSI ETTÄ MISKA VOI PISTÄÄ MINUT RYTTYYN JA HEITTÄÄ MINUT KAATOPAIKALLE YHYY

…KOSTAA TÄMÄN VIELÄ LGN KANSSA YKSI OMISTAJISTANI PELKÄSI JOSKUS LGTÄ MELISSA PELOTTELEE MISKAA LGLLÄ MUISTATKO HUUU LG ANIMAATIO MUTTA MELISSA EI TULLUT AJATELLEEKSI ETTÄ MISKA VOI PISTÄÄ MINUT RYTTYYN JA HEITTÄÄ MINUT KAATOPAIKALLE YHYY…

26.60 %
On ihmeitä niin paljon alla taivaan asioita joista tiedä en sua vaikka kysymyksilläni vaivaan niin hymystäsi luen vastauksen ja katseessasi näen rakkauden
Wi tietoa

…Kerro ope mistä sateenkaari värit saa kuka kaaren maalaa, rakentaa mitä kuuluu eläimille, linnuille ja perhosille jaksavatko siivet kotiin asti kannattaa ...…

26.53 %
Milloinkaan en osannut olla mä onnellinen milloinkaan saanut nuoruutta tuntea koskaan en

…Milloinkaan en osannut olla mä onnellinen milloinkaan saanut nuoruutta tuntea koskaan en koskettaa olen viimeinkin saanut elämää kiihkeää tänne mä jään.…

24.67 %
Osaako joku sanoa mikä kappale kyseessä? kaveri kyseli ja mulla ei sytytä ei oo mulla naista, ei oo auttajaa. eihän sitä tällä naamalla saa. korpisoturilla vitsit vähenee, havumajaa kun talvi lähenee roskalaatikosta etsii rintamamies, viime vuoden joulua vaikka hyvin ties menneen talven lumet sulaneet on, rintaa painaa pullo pohjaton...
matti ja teppo on
24.31 %
Tukka ja hampaat kerran kun pois multa putoaa saanko sulta vielä hellän kuiskauksen kun mä oikein kuulekaan en näänkö mä kirkkaat silmäsi nuo silmin tihruisin vieläkö armain oot sä kun harmain mies oon kaupunginoaa saanko sulta vielä hellän kuiskauksen kun mä oikein kuulekaan entoaa saanko vielä lämmitellä illansuun kanssas luona nuotiopuun. vaikka ois turhaa kuulla mä sen tahdon kuitenkin
Robin
23.16 %
Koivun oksat portilla huiskii hyvä koti sulla niin ne kuiskii valkorunkoinen koivu riippalehtinen koivu ja kun minä matkalle lähden koivu kuiskaa niinkuin ystävälleen
tuntematon

…Koivun oksat portilla huiskii "Hyvä koti sulla on" ne kuiskii Valkorunkoinen koivu, riippalehtinen koivu. Ja kun minä matkalle lähden kuljen tietä kotikoivun nähden. Valkorunkoisen koivun, riippalehtisen koivun. Ja…

21.09 %
612 - Ah aikaa, jolloin haihtuu
Adventtilauluja

…Kotimatka ja taivaskoti 1. Ah aikaa, jolloin haihtuu synnin haamu, Tuo pimeys, mi elon verhoaa, Ja meille koittaa iäisyyden aamu, Mi loisteen itse Karitsasta saa. 2. Ah aikaa, jolloin epäilysten huolet Pois jää, ja…

19.54 %
Vaikka yhden keskikaljan
Kikka Laitinen

…. Kun tuuli kuin korttitalon mun unelmani maahan taas kaataa. Ja mulla on ikävä sua, mun rakkainta ystävää! Juon kunniakses maljan, vaikka yhden keskikaljan, sulta tuulen suojaa saan. Juon kunniakses maljan, vaikka

19.08 %