sitten kun oon viimeisen lauluni laulanut, työni tehnyt, lapsenikin kasvattanut luokseni tulkaa

katsokaa, että kaunis oon mun huuleni punatkaa ja jotain punaista mun päälleni pukekaa matka voi alkaa

minä ja hän, tiedän sen meillä on sielu yhteinen minä ja hän, tiedän sen meillä on elämä, ikuinen

missä mahtaakaan kohdata tiet nähtiin Venäjän maalla ehkä hän odottaa siel varrel tomusen polun kylässä pienessä tai Lontoon metros istuu yhtäkkii mun vieressä etsiny kaikkialta ja vailla tulosta mä voin päästää irti vaan en unohtaa, koska mun unissa hänen äänensä kuiskuttaa kaikki leffat ja biisit hänestä muistuttaa yhteys ei kadonnu, muutti vaan muotoaan ja mä tunnen ja tiedän se saa mut luottamaan me vielä tavataan, yhteen palataan ja voidaan alusta taas alottaa

minä ja hän, tiedän sen meillä on sielu yhteinen minä ja hän, tiedän sen meillä on elämä, ikuinen

minä ja hän, (minä ja hän) tiedän sen (tiedän sen) meillä on sielu yhteinen minä ja hän, tiedän sen meillä on elämä, ikuinen