Ei ole mulla markkoja taskussa, mutta siitä viis´ mä välitän. Kas rikkaus maan, ei konsanaan voi näyttää meille tietä onnelaan. Ja, niinhän sitä kerrotaan kaskussa, että rikkaus syöntä rasittaa Ja kohtalo pitää kaikki laskussa, miten paljon kukin aina saa.

Kas elämä on vähän sitä sorttia, että ei se aina hymyile. Niin kivinen on tie, mi onnehen vie ja toisille se tuntematon lie. Niin moni lyöpi onnesta korttia ja palvoo maailman rahoja, mutta kerran lähestytään porttia, missä markkoja ei tunneta.

Mutta köyhä en ole minä kuitenkaan, vaikka markat eivät kilise. Kun laulan mä vaan, niin rauhan mä saan ja murheet kaikki jäävät unholaan. Ja unelmat ei lopu multa milloinkaan, vaikka muille niitä jakaisin, sillä syömeni ompi niitä tulvillaan ja siksi minä uneksin.

Sä kätes mulle anna oi, heilini, sulle tarjoan unteni helmivyön. Oi, tullos´ nyt vaan sä haaveilemaan, mä näytän sulle unten satumaan. Sä pelkäät ja emmit mun rakkaani, etkö usko onnen unelmiin? Kun pennitön uneksija seuraasi sulle matkallesi annettiin.