Kun virran kalvoon luo loisteensa kuu, niin mennyt silmiini taas heijastuu. Jäi virran kalvoon sun venheesi tie, mä kauan katsoin ja näin virta vie.

Kuun loiste luoksein sen iltamme tuo, sun airois ääntä taas soi virran vuo. Yön linnut laulaa, mun armaani ei, sun antoi virta ja jälleen sun vei.

Ajan taa, luokse saa, lennättää, toive tää, olet mun, tiedän sen, ootan rannalla uneksien.

Nyt virran kalvoon luo loisteensa kuu ja mennyt silmiini taas heijastuu. Niin paljon toivon, ties käänny vain ei, nyt virta sua ohjaa, se luotain sun vei