Mun isä uransa loi kyläkauppiaana hän tunsi ihmismielen piilotajunnan. Kun lähdin maailmalle ylioppilaana niin isä ohjeen antoi yhden ainoan.

Hän sanoi : elämää ja erotiikkaa unohtaa ei saisi milloinkaan sillä kaikki muu on pelkkää retoriikkaa. Mut mä tuumin että puhu sinä vaan.

Mä tulin Helsinkiin ja aloin opiskella ei koskaan aikaa ollut iltarientoihin. Yökaudet kirjojani tutkin hartaudella sain seinänaapuriksi ikiteekkarin.

Hän lauloi : elämää ja erotiikkaa unohtaisi en mä milloinkaan. Mutta minä painoin kaaliin potaniikkaa ja mä tuumin että kaikki aikanaan.

Vain kerran isä kävi luonain Helsingissä kun minut metsämaisteriksi vihittiin. En ymmärtänyt miksi silmät kyynelissä hän vahvoin käsin tarttui mua harteisiin.

Ja sanoi : elämää ja erotiikkaa unohtaa et saisi kuitenkaan. Tää on totuus ja se koskee joka iikkaa sen kun saisin sinut vielä oppimaan.

Oon pian akateemikko jo kumarainen ja alan aavistella mistä ilman jäin. Kun ikiteekkari, tuo Oiva Piirakainen se sen kun nuortuvan vain näyttää päivittäin.

Hän laulaa : elämää ja erotiikkaa luotiin meidät opiskelemaan. Elämää ja erotiikkaa täällä unohtaa ei saisi milloinkaan.

Elämää ja erotiikkaa luotiin meidät opiskelemaan. Elämää ja erotiikkaa täällä unohtaa ei saisi [ unohtaa ei saisi ] milloinkaan.