En oo käyny Irlannissa mutta sielt on käyty meillä Ja ne musiikkia meille kantoi viskilekkereillä No enhän toki itse heidän viskiänsä juonut Mut ilahduin kun meille on ne lahjojansa tuonut Ja siellä pubin nurkassa ne soitti menninkäiset Nuo ihmisyyden tietäjät, nuo hengen jättiläiset

Että joo, että joo, että jotta että joo

Mä tunsin syvää iloa ja musiikissa elin Kun joku kaivoi laukustansa uuden soittopelin Ja huomaamatta kourassain ol Guinnessia-pottu Se tuntu hiukan oudolta mut pian siihen tottu On kavereiden kokoelma vähän kiemurainen On toinen kunnon irishman ja toinen juutalainen

Että joo, että joo, että jotta että joo

Se musiikki se saattoi minut sinisyyttä kohti Ja tuuliselle, puuttomalle nummelle se johti Ja rytmiä mä hakkasin ja oluesta kuplin Ja hetken aikaa keskikaljaluola oli Dublin

Että joo, että joo, että jotta että joo

Ne sanoi että taiteessa on pienen kansan voima Se on soittoniekan kansakunnan sieluun tatuoima Ei pärjää pieni kansa paitsi sydämin ja hengin Ne lauloivat ja aikaan saivat hirvittävän svengin

La-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la La-lai-la-lai-la-lai-la-la-la-lai-la-lai-la-lai-la

La-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la La-lai-la-lai-la-lai-la-la-la-lai-la-lai-la-lai-la

La-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la-lai-la La-lai-la-lai-la-lai-la-la-la-lai-la-lai-la-lai-la