Mustaa sinisempi taivas, sinistä mustempi maa. Näkisin jotakin, mutta kun silmiä auki en saa. Vain silloin, kun olet luona mun, minä ihmisenä toteudun. Saanhan levätä, levätä, levätä, levätä, sylissäsi sun?

Suussa metallinen maku, aina kun mua pelottaa. Rautaa kun tungetaan suuhun, niin silloin kai pelätä saa? Mutta unohdan, kaiken joutavan, tyhjänpäiväisen rupattelun. Saanhan levätä, levätä, levätä, levätä, sylissäsi sun?

Jostain saapuvat sateet, saapuuko tuskaton yö? Saapuuko sumuinen aamu, jatkuuko arvokas työ? Lähdin lentämään noitaympyrään, ilmakehään vuoren noidutun. Tahdon levätä, levätä, levätä, levätä, sylissäsi sun.

Viime vuonna, vaiko eilen, kukaties untani näin? Lensinkö liikaa, kun tiedä en, minne nyt on alaspäin? Turvavöihin näin, minä kiinni jäin, jumbon reitiltänsä kaapatun. Tahdon levätä, levätä, levätä, levätä, sylissäsi sun.

Jotain kaikesta säilyy, nyt kaikesta vain jotain jää. Eilinen riemua, huominen tuska, nyt vain ikävää. Mutta aikanaan saavun maailmaan, vielä jaloilleni laskeudun, ja saan levätä, levätä, levätä, levätä, sylissäsi sun.

Vieläkö liehuvat viirit, vieläkö vain vihataan? Vieläkö sotaa ja rauhaa mennään lailla sotilaan? Oli niin tai näin, pysy vierelläin, ensi kerran otan matkaan sun. Voitko levätä, levätä, levätä, levätä, sylissäni mun?