Meitä oli poikia vaikka mistä, oli Tölikasta, Sörkasta Rööperistä ja kaikki niin lemmestä hulluna sen Rööperin Raijan takia.

Raija oli tyttösistä parahin, vaikka kyllä se tiesi sen jo varahin. Kun kuusitoista tuskin oli täyttänyt, oli monenlaiset lemmentemput näyttänyt.

Raija, Rööperin kukka, missä nyt lienetkään? Lieköhän perinyt sun hukka, kenpä sen tietäiskään.

Muodot oli Raijalla verrattomat ja ne kaikki oli taatusti aivan omat. Ja lantion keinutus kerrassaan sai henkeä poijat haukkomaan.

Ihmekö, jos tytöt muut jo heivattiin ja kuin varjot me Raijaa aina seurattiin. Ja onnenpekka oli poika, tottakai, joka illan tullen seurahansa Raijan sai.

Raija, Rööperin kukka, missä nyt lienetkään? Lieköhän perinyt sun hukka, kenpä sen tietäiskään.

Mutta onni kesti vain siihen asti, kunnes Jätkäsaaren rantahan laiva laski ja kannelta Raijalle vilkutti valkohampainen musta murjaani.

Raija meni nekrun kanssa tanssihin ja sitten jatkolle lähdettihin skanssihin. Me odotimme turhaan, enää tullut ei, kun se laiva meiltä Rööperistä Raijan vei.

Raija, Rööperin kukka, missä nyt lienetkään? Lieköhän perinyt sun hukka, kenpä sen tietäiskään.