On rannalla jäljellä viel koivupuu, vaik lehdet on haalentuneet. Siel seisoo viel vaaroja ain uhmaten, sen muisto on mun lapsuuden.

Kun lähdin sun luotasi,tiennyt mä en jäit rannalle oottamaan mua kaivaten. Oi jospa sen tiennyt vain aiemmin ois, en koskaan ois lähtenyt pois.

Sen oksien varjossa istun mä taas, on muistot niin kauniit ne mua lohduttaa. Jos kerran viel kanssasi olla mä saan , en muuta nyt kaipaisikaan.

Sen tiedän et täältä sua löydä mä en, oon rannalla yksinäinen. On koivu vain seuranain lohduttaen, kuin tuntien kaipauksen.

Kun silmäni suljen taas kuvasi nään, vain koivu voi ymmärtää tuskani tään. Se sanoin ei auttaa mua milloinkaan vois, sen lehdet vain tuulessa soi.

Mut kelle mä kertoisin kaipauksen, jään rannalle istumaan sua oottaen. Sen tiedän et luokseni tulla nyt voi, vain lehdet nuo tuulessa soi.

Mut kelle mä kertoisin kaipauksen, jään rannalle istumaan sua kaivaten. Sen tiedän et luokseni tulla nyt voi, vain lehdet nuo tuulessa soi. Vain lehdet nuo tuulessa soi...