Mona

Mona, on kello aamuseitsemän hän avaa oven väsyneenä, katse kirjaan kääntyneenä Liikkuu, kuin aaveet kellarissa hän kun kaataa teetä parvekkeella huomaan kuinka hiukset sulaa hämärään Vain hetken viipyy niissä henkäys tuulen Hetkeksi vain jään, kai olla tahtoisi hän yksinään, nyt luulen

Kertosäe: Mona, sun huoneessasi kellot kerran pysähtyivät kaikki samaan aikaan Mona, on kauan sitten kirjoitettu, että saapuu päivä jolloin viimeinkin viet mut kokonaan

Mona, kohta työt mua odottaa hän valvonut on paljon öitä, polttanut vain kynttilöitä Painaa uni silmäluomiaan kun hetkeksi ne sulkee silloin huomaan kuinka hiukset sulaa hämärään kuin auki päästäisi ne ensi kerran Mua pyytää kohta lähtemään niin taidan häntä tuntea jo edes sen verran

Kertosäe: Mona, sun huoneessasi kellot kerran pysähtyivät kaikki samaan aikaan Mona, on kauan sitten kirjoitettu, että saapuu päivä jolloin viimeinkin viet mut kokonaan

Mona, Mona Mona, Mona

Laita Yö soimaan ja ratko päättelykykyä kehittäviä tehtäviä. Ratkaise tehtävä ja näe miten pärjäsit muihin verrattuna. Toimii suoraan nettiselaimessasi!

Löydätkö sen yhden ja ainoan oikean ratkaisun?


Laulun sanoitukset on lisännyt käyttäjä anonymous.
Huomasitko sanoissa virheen? Lähetä korjaus. Jos kyseessä on lakiasia, tee lakiin perustuva poistopyyntö.