Valojen vyön, sateiseen iltaan nään syttyvän. Kuin ennenkin tuon lehmuksen alle taas saapuu hän, luo ystävän. Kaupungin yö saa rakkauden salatun piilottaa. Yön varjot vain suojana pitää he onnensa omanaan saa. Yön tunteina vain, nuo kaksi voi toisena omistaa. Ei rakkauttaan saa, muut kuin puut puiston tuon todistaa, sen piilottaa. Toisilleen voi nuo tunteensa voivat he paljastaa. Yön tuuli kuin kuiskaten lauluunsa peittää nyt nukkuvan maan.

Kun rakkaus on salainen, on sydämessä kaipaus ikuinen. Kun tunnit kuluu verkkaan ja toivot vain kuulevas jälleen, rakkaimman askelten äänen, illasta aamuun kun aikaa vain onnelle on.