587 - Sen suven suloisuutta

Adventtilauluja

Kotimatka ja taivaskoti

1. Sen suven suloisuutta Mä milloin muistelen, Kun ompi kaikki uutta, Mä siitä riemuitsen. Jumala voimallansa Luo uuden taivaan, maan Ja kirkkaudellansa Ne täyttää kokonaan.

2. Auringon silloin luopi Hän uuden, kirkkahan. Kuu, tähdet, valon suopi Niin ihmeen ihanan. Niin kaunihilta näyttää Maa, taivas loistossaan, Riemulla mielet täyttää Ja suloisuudellaan.

3. Myös kuolleet haudoistansa Jumala herättää, Ne elävien kanssa Eteensä käskettää. Näin koittaa päivä kerran, Se hetki riemuinen, Kun uskovaiset Herran Jo pääsee yhtehen.

4. Omansa Kristus osti Ja päästi paulasta, Hän itse heidät nosti Myös kuolon kuopasta. Ja loppui kilvoitukset Ja tuskat tukalat, Jo päättyi ahdistukset Ja vaivat vaikeimmat.

5. Siell' enkel-äänten kuullaan Iloiten kiittävän Ja Herraa riemusuullaan Ain ylistelevän. Myös kaikki luomakunta Iloitsee riemulla, Se näkee niinkuin unta, Kun loppui vaivansa.

6. Jumala Pojassansa Näin meidät ylentää, Hän kantaa voimallansa, Taakkamme keventää. Kun välimiehenämme Jumalan Poika on, Meit' aina hädässämme Se lohduttakohon.

7. Hän siellä omillensa Suo riemun rikkahan. Ken uskois autuutensa Niin suuren olevan! Sä meitä taivaan tiellä Käy, Herra, johtamaan Ja viimein päästä siellä Iäiseen kunniaan.

Johann Walther (1496-1570) Es, b1

Laita Adventtilauluja soimaan ja ratko päättelykykyä kehittäviä tehtäviä. Ratkaise tehtävä ja näe miten pärjäsit muihin verrattuna. Toimii suoraan nettiselaimessasi!

Löydätkö sen yhden ja ainoan oikean ratkaisun?


Laulun sanoitukset on lisännyt käyttäjä anonymous.
Huomasitko sanoissa virheen? Lähetä korjaus. Jos kyseessä on lakiasia, tee lakiin perustuva poistopyyntö.