Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton on täynnä tuoksua mi hurmaa huumaa Sen jäykkä varsi ylpeästi kantaa kukinnon maan puoleen taipumatta yhtään tuumaa Tuo karu kasvumaa ei saata lannistaa sen sielua niin ylpeää ja kuumaa

Suopursu rahkasammalesta nousee niin kuin puu ei juurtuisi se kukkapenkin multaan Sen varsi taittuu ennemmin kuin vaivoin kaareutuu se tuhlaa ennemmin kuin jakaa tultaan Ei karu kasvumaa nyt saata lannistaa suon kukkaa, joka katsoo päivän kultaan

Suopursu kukkii siihen saakka kunnes raukeaa sen kukka villi on ja pystypäinen Se kukkii vaikka tietää ettei saavu poimijaa ei löydä sitä toukomehiläinen Ei karu kasvumaa voi sitä lannistaa mi on niin ylpeä ja yksinäinen

Suopursu kukkii vaikka suvi loppuu lyhyeen yöt pitenevät tuoden hallan turmaa Jääriitteeseen kun kiertyy musta peili silmäkkeen syysvihuri sen taittaa, riipii, surmaa Vaan peljätä ei saa, se tuskaa, kuolemaa mi tahtoo nähdä kukkimisen hurmaa.