Tyttäremme tuli eräänä iltana luokseni keittiöön, keitin juuri kahvia ja Hän ojensi minulle lapun, paperin, johon Hän oli kirjoittanut. Luin sen. Se kuului näin. Roskien vienti, yksi markka. Koiran ulkoiluttaminen, kolme markkaa. Kaupassa käynti, kaksi markkaa. Pikkuveljen vahtiminen lauantai-iltana, viisi markkaa. Pyykin haku, kaksi markkaa. Vuoteen sijaaminen, yksi markka. Lehden hakeminen, yksi markka. Kaikki yhteensä, viisitoista markkaa.

Katsoin tyttöä luettuani lapun. Hänen poskensa olivat hieman punastuneet. Otin kynän käteeni, käänsin lapun toisinpäin ja kirjoitin vastauksen.

Kannoin yhdeksän kuukautta Sinua, en saanut palkkaa. Itkit öisin ja valvotit minua, pyytänyt en palkkaa. Vaipat vaihtaa mä sain, Sua tuuditin vain, ilman palkkaa. Yhteenlaskettu sen, hinta ponnistusten on, ei palkkaa. Sulle satuja luin, kura housuja puin, ilman palkkaa. Koulutiellä Sua ohjasin, parsin ja pohjasin, ei palkkaa. Koskaan pyytänyt en, toimin vain antaen, ilman palkkaa. Yhteenlaskettu sen, hinta ponnistusten on, ei palkkaa.

Kun tyttö oli lukenut tämän, niin Hän sanoi, silmät kyynelissä. Äiti Kulta. Ymmärrän.

Hän otti paperin ja kirjoitti siihen, suurin kirjaimin. KAIKKI MAKSETTU.

Aidon Rakkauden, voi lahjoittaa vain ilman palkkaa. Aidon Rakkauden, voi lahjoittaa vain ilman palkkaa.