Katu viettää alla jalan, kaupungit niin suljetut niin suljetut kuin silmät asukkaiden mielisokeiden niiden karkeuksia kuunneltu on hyvä tovi, ikuisuus jos on jossain vielä kauneutta, se löydy ei ponnistelematta
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä niin turhaa, ettei sitä siedä ajatella tänään eikä liene rangaistus, jos käymme hetken yhtä matkaa kun hirviöiksi paljastumme, onko hyvät päivät valhetta sittenkään
Kerto: Vihollinen sielun tietää, mihin lyödä syvät haavat jotka eivät parane kuin hitaasti, niin hitaasti, jos ollenkaan, jos ollenkaan
Rajattoman reunamailla, kulkureiteillä kohtalon silmämme samaa ikiunta katsoo salain kalvamaa, siis nosta minut pystyyn, nosta, en itse pääse nyt siis nosta pystyyn nostathan, vaikka katuisit myöhemmin
Kerto
Käy tanssiin, käy uhmaan, ei pelko ole turhaa on viimeinen ilta ennen syntiinlankeemusta on viimeinen ilta ennen syntiinlankeemusta
Laulun sanoitukset on lisännyt käyttäjä anonymous. Huomasitko sanoissa virheen? Lähetä korjaus. Jos kyseessä on lakiasia, tee lakiin perustuva poistopyyntö.
Jos pidät kappaleesta ja arvelet, että sanoituksista voisi olla muille hyötyä, voit linkittää sanoitukset sivuillesi seuraavasti: