Me ollaan niinkuin haljennut siemen, rutikuivalla aavikolla. Paahtavassa kuumuudessa, sadetta rukoilemassa. Haljennein huulin huudamme äänettömästi

Me ollaan niinkuin sopeutumattomat, aavikon reunalla, viimeisellä rannalla. Me ollaan niinkuin sopeutumattomat, ei alistututa kohtaloon vaikka se kirjoitettu jo on aikoja sitten.

Me ollaan niinkuin kytevä pensas, savuun tukehtumassa. Polttavan auringon armoilla, tuleen tuijottamassa. Sokaistuin silmin tähyämme taivaanrantaan.

Me ollaan niinkuin sopeutumattomat, aavikon reunalla, viimeisellä rannalla. Me ollaan niinkuin sopeutumattomat, ei alistututa kohtaloon vaikka se kirjoitettu jo on aikoja sitten.

Tuhansin lauluin, soihduiksi pimeän keskelle jo aikoja sitten. Riimuiksi kiveen, lohduksi meille kaikille jo aikoja sitten jo aikoja sitten.

Me ollaan niinkuin sopeutumattomat, aavikon reunalla viimeisellä rannalla. Me ollaan niinkuin sopeutumattomat, ei alistututa kohtaloon vaikka se kirjoitettu jo on aikoja sitten.

Me ollaan niinkuin sopeutumattomat, aavikon reunalla viimeisellä rannalla. Me ollaan niinkuin sopeutumattomat, ei alistututa kohtaloon vaikka se kirjoitettu jo on aikoja sitten.