Kävi kylmästi pohjolan tuuli. välkkyi taivaalla tähtien vyö tuhat helmeä hangella hohti oli jäätävä pohjolan yö.

Minä soittoa kummaa niin kuulin mutta vienosti soinut se ei sen sävel oli kuoleman kylmä ja se armaan minulta vei.

Se tykkien jyskettä oli sota torvet kun tahdissa löi silloin tuoni minun kalleimman kaatoi jota muistelen päivin ja öin.

Vielä muistan kun luotani lähti synnyinmaatansa puolustamaan hän sanoi vielä takaisin palaan tulen sinua omistamaan.

Vaan luokseni ketään ei tullut pienen kirjeen vain maailmalta sain sen ilolla avaan ja luin mutta surulla suljen sen.

Minä kentälle hiljaa nyt hiivin sodan melskeitten varjossa niin ja ainuttani armastani etsin tuolta kentältä kaatuneitten.

Minä armaani hagelta löysin veri ruusuilla kaunistetun tuon eloni kalleimman ruusun ja iäti rakastetun.

Vielä suudelman hänelle tarjoon lumivaaleille huulillensa lempesi puhdas kun iäti säilyy ei raukee se kuolossakaan

Minä varjostin armaani hautaa syys lehdillä peittelin sen tuuli kanteloa vienosti soitti minun murheeni lohduttaen.