Kas lehdet putooo kuin kyyneleet mi silmistäni vuotaa. Mut sua moittisinko tuosta milloinkaan.

Kaik`kerran katoo, kaikki unhoon joutaa. En tahtois olla vailla tätä tuskaakaan.

Se mulle näytti paremmin kuin riemut kuin olit kallis mulle armahin, ja vaikka koskee eron pitkät varjot, on kuvas mulle nyt vain kirkkahin.

Kas lunta sataa, ja muistot kaikki unhon kinos peittää, näin kätken onnen, kuten tuskan kyyneleet.

Nyt aika mataa,ilta varjot heittää, Mut aatoksemme rakas ovat yhtyneet, Vaik´kyynelharson läpi näen iltatähden, niin tiedän tuota sunkin etsineen.

Ja vaikka yksin talven taipaleelle lähden jäi äänes lämpö iäks`sydämeen.