Ruislinnun laulu korvissani, tahkäpäiden päälla täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhoutuu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan, neiti kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta, ompa kadessäni onnen kulta*; pienentyy mun ympär' elon piiri, aika seisoo, nukkuu tuuliviiri, edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie.

* omani on Hiiden vuoren kulta,