Tää on historian pisin marraskuu, jota seuraa loputtomuus ja sen jälkeen tammikuu

Valo väistää kulkijoita alla huppujen valuu pimeys ylle aamujen, joina nousen ylös horjuen

Se on varmaan ohimenevää, samantekevää eikä pitäis suruun keskittyä

Mut värinäkö on kuitenkin tärkeä, mul on musta ja harmaa jäljellä Eikä niillä voi piirtää hymyä

Kun olen niin syvällä, ettei mua aurinko löydä Tule sinä ja valaise tieni Ole suuri, kun minä olen pieni Ja kun peittyy Alppila loskaan Sano: älä luovuta koskaan Ole askel, kun jalkani pettää Pidä huolta, että muistan hengittää

Ovi pyytää itsensä kiinni pitämään, valot sammutettuna pysymään Tää huone ei anna mun lähteä

Se on varmaan ohimenevää, mut mua väsyttää

Kun olen niin syvällä, ettei mua aurinko löydä Tule sinä ja valaise tieni Ole suuri, kun minä olen pieni Ja kun peittyy Alppila loskaan Sano: älä luovuta koskaan Ole askel, kun jalkani pettää Pidä huolta, että muistan hengittää Muista hengittää

Kun olen niin syvällä, ettei mua aurinko löydä Tule sinä ja valaise tieni, kun minä olen pieni Ja kun peittyy Alppila loskaan, älä luovuta koskaan