Rannalla voin huomata sen Mereltä saapuu muukalainen Silmien hehku syksyisen kuoleman sai
Aamulla näin punaisen kuun Hahmoa tarkkailin suojassa puun Metsien morsio kuoleman isännän nai
Aurinko, antaisit lehtikultaa Iholleni vielä hetken aikaa
Mennyttä aikaa Voi nähdä peilistä Voi hetken tuijottaa Pilvien taa pakenevaa Kaunista eilistä
Kannustan lintuja lähtemään Vaikka en lintuna lähdekään
Lakaisee hän haravallaan Kauneimmat muistot katuojaan Naapuri kertoi, minua kyselty on
Kesästä, kun huomannut en, Olikin varttunut aikuinen Loka ja martaat, taistelu loppumaton
Aurinko, antaisit lehtikultaa Iholleni vielä hetken aikaa
Mennyttä aikaa Voi nähdä peilistä Voi hetken tuijottaa Pilvien taa pakenevaa Kaunista eilistä
Ennustin jääväni hämärään Sulkeudun huoneeseen pimeään Ennustin tuulen ja ahtojään Päästelin muutaman ärräpään Tuuli vie enkelit mennessään Myrsky vie elämän luo kevään
Kannustan lintuja lähtemään Vaikka en lintuna lähdekään
Laulun sanoitukset on lisännyt käyttäjä anonymous. Huomasitko sanoissa virheen? Lähetä korjaus. Jos kyseessä on lakiasia, tee lakiin perustuva poistopyyntö.
Jos pidät kappaleesta ja arvelet, että sanoituksista voisi olla muille hyötyä, voit linkittää sanoitukset sivuillesi seuraavasti: