Aika kultainen

Jonna Tervomaa

Emme jääneet tyhjään kaupunkiin Kylmä sota maalle siirrettiin Taskurahat heti tuhlattiin Kyläkauppaan ja se flipperiin

Pöytäliina viininpunainen Yötön yö ja juhlat aikuisten Miedät pantiin viimein kahdestaan Pieneen leikkimökkiin nukkumaan

Me kuultiin sinne kaikki tietenkin ja ihan joka sanan ymmärsin

Tee niin, tee niin kuin sun äiti sanoo ei niin, ei niin kuin sun isä tahtoo Se on niin, se on niin kuin isä kertoo ei niin, ei niin kuin sun äiti muistaa sen Sun lapsuus oli aika kultainen

Aamu vielä liian aikainen Kotimatka, auto hiljainen Paluu meidän toiseen kerrokseen Mikään ei kai palaa ennalleen

Jäätiin sinne kaikki kuitenkin Joka rivinvälin ymmärsin

Tee niin, tee niin kuin sun äiti sanoo ei niin, ei niin kuin sun isä tahtoo Se on niin, se on niin kuin isä kertoo ei niin, ei niin kuin sun äiti muistaa sen Sun lapsuus oli aika kultainen

Vuosienkin jälkeen uskoo toinen toisenlaiseen totuuteen kuin toinen Ja minä koitan olla täysipäinen aikuinen

Tee niin, tee niin kuin sun äiti sanoo ei niin, ei niin kuin sun isä tahtoo Se on niin, se on niin kuin isä kertoo ei niin, ei niin kuin sun äiti muistaa sen Sun lapsuus oli aika kultainen Sun lapsuus oli aika kultainen Sun lapsuus oli aika kultainen Sun lapsuus oli aika kultainen Sun lapsuus oli aika kultainen

Laita Jonna Tervomaa soimaan ja ratko päättelykykyä kehittäviä tehtäviä. Ratkaise tehtävä ja näe miten pärjäsit muihin verrattuna. Toimii suoraan nettiselaimessasi!

Löydätkö sen yhden ja ainoan oikean ratkaisun?


Laulun sanoitukset on lisännyt käyttäjä anonymous.
Huomasitko sanoissa virheen? Lähetä korjaus. Jos kyseessä on lakiasia, tee lakiin perustuva poistopyyntö.