Faija silloin pojan siittää, Kun ehtii kiireiltään. Mutsi kädet yhteen liittää Ja siunaa itseään. Pappi kastaa, juo ja kiittää, kun suurmiehen kastaa sai. Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Ja sitten faija delaa, Kun ehtii kiireiltään. Mutsi papereita selaa Ja siunaa itseään. Väärennetyin kortein pelaa yhteiskunta! Pelaa vai? Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Minä ensimmäisen naisen Saa sänkyyn siirtymään. Menee poikuus, Pirjo sai sen Ja siunaa itseään. Siemensyöksyn ennenaikaisen Saa minä, tsaijaijai. Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Sanoo Roland: "Itseenne menkää". Minä yllä ei diplomiin. Ja saksalaista kenkää Saa minä ahteriin. Jaa vuosi vielä? Enkää... Minä sanoo vain bye-bye. Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Minä sekoo rock & rolliin Ensilevyn levyttää. Mutta ennen pitkään molliin Minän touhu soimaan jää. Nainen sekoo toiseen kolliin. Sanoo hollanniksi "Hi!" Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Minä kelaa sukupuunsa Sata vuotta taaksepäin. Auki loksahtaakin suunsa Syy on suku äpäräin. Ja sotilaat saa panopuunsa Ne ahkerasti nai. Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Minä leveästi vääntää Savolaista murrettaan. Kaiken nurinniskoin kääntää Ja lausuu kompiaan. Joskus tyylikkäästi ääntää: "Oh me, Oh me, oh my" Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Onhan siellä Rebeccakin Joka soittaa yhtenään. Tulee käymään, riisuu takin Ja siunaa itseään. Minä hylkää hyvän nakin. Kysyy Rebeccka: "But why?" Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Minästä kun tehdään isää Lapsi pitää äidistään. Äiti suuhun tällää nisää Ja siunaa itseään. Minä tahtoo jotain lisää. Äiti toteaa vain "Ai?" Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Mutta tyttäressään jatkaa Minä uuteen elämään. Eipä auta, pakko vatkaa Ja siunata itseään. Se on tyylikästä matkaa Todisti myös Tsou En Lai. Minä muistaa, oli silloinkin sunnuntai.

Minä kuuntele ei jaskaa Kun ei pysty ymmärtään Optioista hevonpaskaa Minä siunaa itseään. Minä kultahiekkaa vaskaa, Ehkä löytää, tottakai! Minä tietää, se päivä on sunnuntai.