Ranskanmaalla kaunis päivä vaipuu juuri iltaan. Napoleon on muistutuksen saanut anopiltaan. Kirje sanoo: "Mopo sinun täytyy heti myydä, taikka jos et myy, niin älä mitään multa pyydä." Kansa tuntee, että sitä viilattu on linssiin, kun odotukset turhaan kohdistuvat kruununprinssiin.

"Enhän sua vävykseni sanoa mä saata, ethän taida poikarukka osata ees maata, kun et perillistä sinä aikaan saa, ja Josefinekin jo sitä valittaa. Luulen että mopo sulta kyvyt vie, tärinä kait potenssille liikaa lie."

Ranskanmaalla koittanut on keskiyö, Napoleon istuu, ranskanleipää syö. Hän hikoilee ja pelkää giljotiiniä, ja siksi ottaa taas konjamiiniä. Aamu, kun koittaa, niin päättää hän, mopon myyn ja valtakunnan säilytän.

Napo lähtee kävelemään pitkin Seinen rantaa, Vastaan tulee Richelieu, se taitaa kaunaa kantaa. Napo sanoo: "Kuules kundi, come on, take it easy." Tarjoo mopoaan, mut Richelieu vain lupaa viisi frangia. Ei Napo suostu, sanoo liian vähän, Riku sanoo: "Enempää en pane mopoon tähän."

Napo täysin masentuu, hän tyydy ei näes femmaan. Mopon kotiin taluttaa ja liiteriin vie jemmaan. Menee sitten allapäin ja laahustaen baariin, missä törmää sattumalta Charles de Gaullen vaariin, jolle juuri tuliterän lasikuitupaatin kaupannut on edustaja proletariaatin.

Napo tarjoo mopoaan ja vaari sanoo joo. Tarjoilijalle hän kuiskaa: "Deux Pernod". Latoo Napon eteen frangin seteleitä pinkan, Napo sanoo: "Noitten kantamiseen tarvii rinkan." Vaari naurahtaa ja sanoo: "C'est la vie". Napo rahoinensa kotiin kiirehtii.

On rahat viimein kotona ja pinossa, ja Napoleonilla on monot vinossa. Nyt anoppi ja Josefine kilvan häntä hoivaa, ja hihkuu apuun jumalaa ja isää kaikenvoivaa. Ja aamulla taas pitkän unen perästä, on Napoleonin kunto lähes terästä.

Nyt Josefine pitkällään on kedossa, ja Napoleon on elämänsä vedossa. Ja kolmen viikon päästä nähdään, että Josefine kuukautisitta on jäänyt eli on siis tiine. Silloin Ranskan kansa huudahtaa: "Oh, la la" - Napoleonillamme lepattaa.