Toisinaan kuulla saa kuinka vanhat valittaa: turmelus leviää rappiolle joutuu maa.

Lapset polttaa tupakkaa, pimeästi viinaa saa, toisiansa rakastaa, käyttää teetä huumaavaa, työnteon lopettaa.

Typerää, hämärää tuomareilla täynnä pää. Ennenkin tuttu on ollut turmelus tää.

Kahvi kerran kiellettiin, kahvinjuojat tuomittiin. Sama koski tupakkaa, mutta pian polttaa saa myös teetä huumaavaa.

Muuttuu maa, mutta vaan lapset aina tuomitaan. Kukaan ei muistakaan enää omaa nuoruuttaan.

Silloin lahkeen leveys oli vaarin ylpeys. Jazzin tahti silloin soi isoäidit karkeloi ja pelkkää vettä joi.

Kukkanen merkki on nuoruuden rakkauden. Kuitenkin nauraja katsoo läpi sormien veljessotaa Vietnamin, kapinoita Harlemin, mellakoita Detroitin, sissisotaa Suezin, vihaa neekerin.

Kukkasen valta tää vähitellen leviää. Silloin saa rakastaa muitakin kuin itseään.

Sitä ennen kuitenkin moni kuolee haavoihin. Toiset hukkuu rahoihin, toiset nälän vaivoihin ja monet vainoihin.

Ota siis kukkanen. Katso nousuun huomisen. Helinää kuulla voi hopeisen kulkusen.

Hymyillä kun joskus saa se vatsahaavan parantaa. Tarpeetonta mammonaa on turha silloin omistaa, kun onnellinen on koko maa. päivä paistaa vienti vetää nousee maa