vähitellen väsyttää matkamies kun yöksi jää kylään nimettömään keskelle ei-mitään ja aamulla aikaisin matka jatkuu tietenkin vaikka hän väsyi jo kulkemaan lähtiessään kotioveltaan ja tuhannen Turkin basaarin ja katakombien Pariisin halki on vielä mentävä miehen kuitenkin Valtamereen Intian ensi viikolla sukellan nyt tahdon helteestä Arfikan pian pölyyn Ateenan yössä hiljainen hiekkatie miehen kiirettä nielee hän törmää lammaspaimeneen joka näyttää valoa katraalleen ja matkapäiväkirjalleen hän huutaa suureen ääneen miksi on aivan yhdentekevää minne meen se on totuus, joka matkamiestä viiltää kaikki muuhan aina kiiltää niinhän se on se on totuus, joka viiltää sen tietää matkamies ei ole mitään pysyvää kun kaikki ohikiitää vain totuus jää se hänen kintereillään liitää Hänet on luotu kulkemaan ei hän voi olla paikoillaan eikä riittäisi tahtokaan vastustaa maan vetovoimaa yli Kiinan kielimuurin sinne missä kuu on suurin ei idän ihmeet voi kiinnostaa ajatus kun ei anna rauhaa mitä ihmettä täällä teen hän miettii itsekseen kun uusi aamu usvan seasta selkenee

se on totuus...