Ikkunasta sisään pyrkii illan pimeys ja varjot valahtavat lattialle kaukaa metsiköstä kuuluu outo helistys kuin tähdet tippuisivat puitten alle.

Mä selkääs vasten hiljaa painaudun – ja siihen jään ja silittelen vaiti hiuksiasi sä kuiskaat hiljaa: entä sitten jos en riitäkään ja käännyt mykkä hymy kasvoillasi ja käännyt mykkä hymy kasvoillasi.

Oot kaikki mulle, huudan, etkä kuule kuitenkaan vain liikkumatta valvot pimeässä. En sulle mitään osaa tehdä, paitsi rakastaa niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä.

Sä sykkyrässä nukut niin kuin sairas kaninpentu ja yhtäkkiä hätkähtäen heräät ja kysyt: et kai koskaan mieti kuinka meidän käy? Ja hiuksiani hiljaa kätees keräät ja hiuksiani hiljaa kätees keräät.

Oot kaikki mulle, huudan, etkä kuule kuitenkaan vain liikkumatta valvot pimeässä. En sulle mitään osaa tehdä, paitsi rakastaa niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä.

Ja sitten kerrot mulle minkälaista unta näit: sä taivaan kaareen piirsit enkeleitä ja jokaiselle tähdelle sä silmät maalasit ne ihmetellen katselivat meitä.

Oot kaikki mulle, huudan taas, ja silloin kuulet sen! Ja syliäni etsit pimeässä. En sulle mitään anna, paitsi koko sydämen niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä.

Oot kaikki mulle, huudan taas, ja silloin kuulet sen! Ja syliäni etsit pimeässä. En sulle mitään anna, paitsi koko sydämen niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä.