Jea, tuuleen hajosi hajusi, haluni. Halusit, mitä halusit, unohda paluuni. Kylmät lakanat pakastaa, sarastaa aamu, suako pitäs rak-rak-raksuttaa, kello seinällä, heinällä, viinalla, ajatuksen voimalla, pitkällä piinalla. Kun liimalla kiinni olit mussa ja mä sussa, mut mun suus ei haluu enää sun suuta, pus-pus-pusken mitä mulle suuhun tuo sylki, mun kyljessä kiinni on joku toinen kylki, mut ei niin et me oltais Siiamista. Miten mies löytääkin aina jotain viallista? "Etkai sä usko ihmeisiin?" mä kysyin. Etkai sä tässä nää maagista? Mä oon ihan liian skeptinen semmoseen, mul on keitettyä vettä jääkaapissa.

Ei oo taikoja, ainoita vaimoja, kaupunki tulvii naisia kainoja. Ei oo olemassa pysähtyneit aikoja, aitoja tunteit ne on kaikki niin laihoja. Väliaikasta kun jano tai nälkä, sä et oo välttämätön vaikket välttämättä mua vältä. Enkä mäkään osaa vältellä sua, mut joskus on taiankin aika haihtua, se on taigaa.

Puuton maa, piha ilman sadettajaa, ei taikaa vaan taigaa, karuu maisemaa. Panin meiän matkarahat haisemaan, maistellaan, painitaan, sit taistellaan, laimeeta. Ei susta löydy mulle vastustajaa, joka tulisena suuttuu ja sit jalkoja avaa. Kun lännen leffois tääl on tappurapalloja, heinäsirkat soittaa muistilappuja paljon, ja aina niissä pieni sydän symboli oli, kun boolin vika mansikka, jos oli kaikki alkoholi. Ei siis maistu miltä näyttää, ja vaihteeks pitää kulho muilla hedelmillä täyttää. Ei pahaa lausetta, kaunetta, joo. Mut aika aikaansa, lisäaikaa ei oo. Sä oot umpihanki, mä oon salaiset kansiot, kato mun selkää kun mä kierrän vesilammikot.

Ei oo taikoja, ainoita vaimoja, kaupunki tulvii naisia kainoja. Ei oo olemassa pysähtyneit aikoja, aitoja tunteit ne on kaikki niin laihoja. Väliaikasta kun jano tai nälkä, sä et oo välttämätön vaikket välttämättä mua vältä. Enkä mäkään osaa vältellä sua, mut joskus on taiankin aika haihtua, se on taigaa.