Von Döbeln joukkonsa Juuttaalle toi ja synkkinä kanuunat ne soi. Vuonna kahdeksantoist' 08 kai, tuskin 15 vuottansa täyttää ne sai. Puisen ristin sai hän, kummun vähäisen niin, kun illalla kaatuneet haudattiin. Jostakin ystävä tuntematon, kukan haudalle taittanut on.
Se ruusu on kirkasta purppuraa ja rakkaus valju kuin kuoleman maa. Se ruusu on kuollut kuin kuoli hän. Ken vei, ken vei elämän.
110 vuotta kun meni niin, nyt Tampereen hangilla taisteltiin. Oli veljeä vastassa veli nyt, vaan he kumpikin kaatuivat puolesta maan. Lumi valkea peittona heillä vain on ja kummankin hauta on tuntematon. Ei toki niin. Joku kummankin luo kuin salaa ruusun tuo.
Ne ruusut on puhdasta purppuraa ja rakkaus valju kuin kuoleman maa. Ne ruusut on kuolleet ja kuihtuneet. Ja kiistat on kadonneet.
Kun Summa petti he juoksivat pois, hän joukossa myös, kuka tuomita vois. He kuulivat vain yhden räjähdyksen ja sankarin osan he saivat myös sen. Ette kuvia heistä kirjoissa nää, ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää. Nyt melkien tyhjälle arkulle näin, ruusu hentoinen jäi ystäväin.
Se ruusu on puhdasta purppuraa ja rakkaus valju kuin kuoleman maa.
Ja mitä sitten niin kuinka on nyt. Jo moni sitä on kysynyt. Niin ei käydä saa milloinkaan uudestaan, ei hulluutta päästää saa jatkumaan. Meidän isämme isät ja isämme niin, ovat kaatuneet taistoihin mielettömiin. Turhaanko? Ei, mutta tunnustakaa; Nyt ei miekalla oikeutta saa.
Vain ruusut on kirkasta purppuraa ja rakkaus valju kuin kuoleman maa. Se ruusu on hehkua sydämen, eikä kuihdu purppura sen.
Laulun sanoitukset on lisännyt käyttäjä anonymous. Huomasitko sanoissa virheen? Lähetä korjaus. Jos kyseessä on lakiasia, tee lakiin perustuva poistopyyntö.
Jos pidät kappaleesta ja arvelet, että sanoituksista voisi olla muille hyötyä, voit linkittää sanoitukset sivuillesi seuraavasti: