Taipaleelle jäivät nuoruuteni päivät häipyi vuodet armaat kuin Tiza Tonavaan. Äidin vaihdoin pustaan, Taaton tiehen mustaan nuotiosta kodin mä sain. Kun veri kuumeinen suonissa kulkee, niin kodin uksen jo matkamies sulkee. Kaikki jäädä joutaa, kaipuu miestä noutaa, tuttavaksi uuden oudon maan En itke toisten tavoin, tie on avoin ja rattaanpyörä pyörii aina vaan.

Ihmisille vastaan aina ainoastaan, kun ne mulle huutaa: "Hei! Minne johtaa tie?" Niin kuin tahtomattaan pyörä pyörii rattaan enkä tiedä minne se vie. Se kun vain menneestä pois mua johtaa, niin siitä viis minkä päätteessä kohtaa. Päivä nouskoon varhain! Kumppaniksi parhain kulkijalle aamunkoite lie.

Kerran tyttö armain silmin siniharmain mulle kuului yksin ja vannoikin hän sen. Toiset tytön veivät, luontoani eivät. Toinen meistä surkoon, minä en! Jos kivi vierivä sammalta kaihtaa, niin miten voisinkaan arpaani vaihtaa. Antaa mennä naisen toiseen suostuvaisen- pyörä vie mua luokse toisien.

En itke toisten tavoin, tie on avoin ja rattaanpyörä pyörii aina vain.