Jokainen lapsi on viaton ja puhdas syntyessään, katseessa viisasta ikuisuuden pölyä, vain hetken on ihminen liaton, kunnes rypöö jo virheissään, hyi häpeää, häpeä etkö jo älyä.

Minä kätkin sen häpeän piiloon enkä kertonut kellekään, muina miehinä jatkoin taakkani kanssa vain matkaa. Se sydämessä hiljaa paisui kuin kiljutynnyri mäskeissään, sienirihmaston lailla se kasvatti lisää häpeää ja sieltä tihkuu häpeää, häpeää kipeää, häpeää, joka estää vapautumasta, ja pitää kaiken sisällään. Voi tätä häpeää, häpeää, häpeää, häpeää, joka estää rakastamasta ihmistä itseään.

Mä voin hävetä rumia juuria ja hävetä juurettomuutta, tätä tyhmyyttä, laiskuutta ja saamattomuutta, ja köyhyyttä, työttömyyttä, tätä riittämättömyyttä, rumuutta, arvottomuutta ja poikkeavuutta, ja ylitse läikkyvää iloa, öisiä sekavia tiloja, lihan ja viinin himoa, riippuvuutta. Voin hävetä typeriä sanoja ja niitä paskamaisia tekoja, itseni vihaamista ja rakastamista. Voi tätä häpeää, häpeää, häpeää, häpeää, tätä ehtaa suomalaista, joka kaiken myrkyttää, tätä ikuista häpeää, häpeää, kipeää, häpeää, joka estää rakastamasta ennen kaikkea itseään.

Häpeää, häpeää, häpeää, häpeää, häpeää, häpeää, häpeää, häpeää.

Aatami kultani Aatami, sanoi Eeva, nyt mennään puskaan, piiloon tätä kauheaa alastomuutta, tuli Jumala polkua pitkin, sanoi ettette minua fuskaa, hyvästi paratiisi, tervetuloa häpeä.

Häpeää, häpeää, häpeää.