Laitosten Vankina

Adjektiivi

Tiedän oon ollu sekasin, mut se ei tarkota nii, et ranteisii on pakko tilantee takii sitoo leparit. Mä saan kohtauksii, mut en tarkota niil pahaa. Ainoo joka pahaa saa nii minä ite omaan niskaa. Poies pitäs huolet viskaa, mut ei jaksa, kun takana on ihan liian kivinen matka ja se kun otin hatkat ei auttanu mua millonkaa. Kun pyysin anteeks, tiesin, en mä anteeks tuu saamaa. Joku on vapaa niinku taivaanlinnut on. Ja meitsi omas sellis nii helvetin onneton. Päätä tullu hakattuu liian paljon seinii. Rauhottuminen ei oo ollu usein mun heinii Meininki muuttuu ku pääsen pois eristyksestä, sen jälkee hoitajat kiittää esityksestä. Ihan ku oisin aina ollu narri niillekkin, piikki takamukseen jos ei suostu nielee pillerii. Sattuu sieluun eikä kukaan osaa auttaa, hoitajat ei välitä ja ovet lukkoo pamauttaa. Ahdistaa olla edes olemassa niin, ja tukehdun pikkuhiljaa omiin kyyneliin. Rakkaus olikin vaan utopiaa pääni sisällä. Kunpa osais rukoilla, pyytää apuu isältä. Ne väittää että mun luonne on jotenkin viallinen, on vaikee yrittää olla siinä ees asiallinen. Satutettu koulussaki liian monta kertaa ja aina, muistan kun tajusin ekan tutun olevan vainaa. Ei oo helppoo kellää olla laitosten vankina. Maailma aiheuttanu mullekki henkisen vankilan. Sen takia ei pysty nauttii tulevasta enää, ja sen mukaa täällä eteen päi mennää. Pitää pelkää ja itkemällä rutistaa kyyneleet, kun ei miltää enää tunnu kenenkää eleet.

Viekää mut pois, missä parempaa näkyy kun tuijotan yksin ikkunasta. Pelkään olla elossa täällä ja pelko pois mut ikkunasta häätää.

Ei oo mun vikaa kai että niin vaan kävi. En osannu olla ilonen, sydämestä tuli kivi. Rukoilisin, itkisin, armoa pyytäisin, jos joku mulle lupais, että sen jälkee auttaisi. Masennuin yksin enkä välittäny mistää. Tuuli vei eteen päi kyllä montaa ystävää. Mä vaan olin kuori jota tuskin huoli kukaa, kumpa joku olis sillon pyytäny mua mukaa. Oon yksin täällä ja nää tyypit kiusaa mua. Kun kuulin ne sanat ekan kerran, aloin masentua. ”Ootko edes ihminen, sä et kuulu maailmaan”. Muistan ne sanat aina, ne alko mua pilaamaan. Kiitän toki ihmisii, jotka oli läsnä, mut jos mua ei ois kiusattu en ois nytte tässä osastolla yksin, ranteet auki revittyinä. Mua kaduttaa jopa mun oma syntymä. Ei oo oma vika että nyrkki voitti kaiken. Nyt mulla on takanani se hakatun maine. Miten siinä pystyy pieni puolustautumaan, kun koko koulu alkaa yhtä haukkumaa. Säälivät katseet odotti kotona iltasin. Ei ne kaikkee tienny, ei ne tajunnu että filmasin. Pahuus on se joka on jääny leimana mieleen. Aina sitä kelaa yksin, et kaikki meni pieleen. Apua kun anoo ja pyytää hoitajilta tukee, saa joka kerta vaa itkee ittensä unee. Unessa tuntuu et kaikki ois oikeesti hyvin, aina kun herään tiedän ”ite tän tyrin”.

Viekää mut pois, missä parempaa näkyy kun tuijotan yksin ikkunasta Pelkään olla elossa täällä ja pelko pois mut ikkunasta häätää.

Viekää mut pois, missä parempaa näkyy kun tuijotan yksin ikkunasta. Pelkään olla elossa täällä ja pelko pois mut ikkunasta häätää.


Laulun sanoitukset on lisännyt käyttäjä anonymous.
Huomasitko sanoissa virheen? Lähetä korjaus.