Jo poikana sen minä huomasin, pienet kolhut ei kulkijaa kaada, Ja se tyttö, se kulkee jo jossakin. jos on kumppani määrä mun saada. Niin se tyttö se kulkee jo jossakin, jos on kumppani määrä mun saada.

Ja jos itse mä turkkini tuhrisin, aina itseäni myöskin se nuollaan, ja se kuusikin kasvaa jo jossakin, joista kerran mun arkkuni vuollaan. Ja se kuusitkin kasvaa jo jossakin, joista kerran mun arkkuni vuollaan.

Ei pehmeäksi pöyhitä pelimannin pielusta, eikä patja ole untuvaa, kaipaa jostain syvältä sielusta kolkkaa kodilta tuntuvaa. Sillä kansan kourassa hajallaan, aina on nämä laulajan lantit, jää pelimannin perinnöksi ajallaan, velat vekselit vipit ja pantit.

On hankala syntejään tunnustaa, kun ei kaikkia niistä ees muista, ja paljon soi sielussa sanottavaa, mutta kuivana kieli ei luista. Ja niin paljon soi sielussa sanottavaa, mutta kuivana kieli ei luista.

Kai siksi on tartuttu tuoppeihin, joihin kulkija tarttua suodaan, ja se ohra jo lainehtii jossakin, jota ensi jussina juodaan. Ja se ohra jo lainehtii jossakin, jota ensi jussina juodaan.

Ei pehmeäksi pöyhitä pelimannin pielusta, eikä patja ole untuvaa, kaipaa jostain syvältä sielusta kolkkaa kodilta tuntuvaa.

Vaikka soppa on kylmää ja leipä on sitkeä auta ei päätänsä aukoa. Itse voi valita, nauraa vai itkeä, kunhan soitto ei taukoa.

Sillä kansan kourassa hajallaan aina on nämä laulajan lantit, jää pelimannin perinnöksi ajallaan velat vekselit vipit ja pantit.

On haaveensa suurin jos elämään edes yksi jäis lauluistansa, ja hänen täältä jo mentyään sitä vielä laulaisi kansa, - Sitä vielä laulaisi kansa.