Oli Herra ynnä Pyhä Pietari ne maata merta muinoin matkasi niin kerrotaan he kesäillan tullen myös saivat Suomen maalle siunatulle.

He alle istahtivat koivupuun mi kasvoi kaatamalla salmen suun ja tavan mukaan pikku toraan jälleen he joutuivat sen Pietari alkoi tälleen:

"Oi Herra mille maalle jouduttiin min kansa koukkuselkä köyhä niin maa karu, kallioinen, pellot pienet ei muuta elämää kuin marjat, sienet"

Mut Herra hiljakseen vain hymyili: "Voi olla maa karu, kylmäkin ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin mut kansan sen on sydän kaunis, lämmin."

Näin lausui Herra hymyillen hiljakseen ja katso, tumma hohde peitti veen. Suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes ja vainioilta roudan valta laukes.

Pois Herra kulki kanssa Pietarin mut kerrotaan kun illoin kesäisin sä istut koivun alla, on kuin täällä viel liikkuis Herran hymy vetten päällä.