Sotilas tuntematon kulkee, ei muista mutta tuntee. Aamulla tuli meren kuumilla aalloilla keinuneen. Juurelle puun hän istuu kuvaa tyttönsä katselemaan. Silmiä se kirvelee kun on nähnyt liikaa. Mutta enemmän se koskee kun kotiin kirjoittaa. Niin kaunis on hiljaisuus, ja kauniimpaa on kaipaus, kun muistoissa hetken olla saa, silmänisku on ikuisuus. Niin kaunis on hiljaisuus, siellä jossain säilyy salaisuus. Sielu on surusta suunnillaan kun ei rakkainta nähdä saa. Hälle kerrottiin että kotiin tätä kuljetaan kuka ties. Mutta muistoissaan hän jos tänne jää, niin hän on hävinnyt mies. Hän tietää miltä se tuntuu, kun hiljaisuuteen jää. Savuverhon sameaan huntuun kaikki entinen häviää. Mutta niin kauan kuin hän kulkee elämä jättää jälkiään. Niin kaunis on hiljaisuus, ja kauniimpaa on kaipaus, kun muistoissa hetken olla saa, silmänisku on ikuisuus. Niin kaunis on hiljaisuus, siellä jossain säilyy salaisuus. Sielu on surusta suunnillaan kun ei rakkainta nähdä saa. Niin kaunis on hiljaisuus, Silmänisku on ikuisuus, Silmänisku on ikuisuus.