Teille käsky kuului rajoillamme seistä, oli tehtävänne silloin mahdoton. Sinne jäivät ikuisesti monet teistä, teki valintojaan käsi kohtalon.

Ovat rajalliset elämämme päivät, emme koskaan tiedä kenen vuoro on. Monet palas’, mutta liian monet jäivät, vuoksi kodin, isänmaan ja uskonnon.

Ilman ontuvaa ystävääni, olisimme vain läntisin lääni. Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.

Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä, puhuisimme nyt vierasta kieltä. Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta, olis arkipäivä kuudes joulukuuta.

Eivät koskaan mene umpeen sielun haavat, emme niitä pysty teille korvaamaan. Aivan liian harvat teistä nähdä saavat, kun me itsenäisyyttämme juhlitaan.

Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme, se on sitä vuoksi suuren urheuden. Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme, kiitos teidän, se on sinivalkoinen.

Ilman ontuvaa ystävääni, olisimme vain läntisin lääni. Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta, Olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.

Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä, puhuisimme nyt vierasta kieltä. Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta, Olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.

- Pentti Mäenpää