Hottentottilaulu

Maikki Länsiö

Asui kerran Afrikassa Chickadua-joella, Pikkupoika Huua Kotti Musta kuin pesty noella.

Ei ollut puettu Kallen tavoin, Kulki melkein paljain navoin. Siten kulki Huua Kotti, Hän oli oikea hottentotti.

Naapurina kuningas asui Bambumajassansa Sekä kuninkaan rouva ja Tytär ynnä koko kansa.

Kuninkaan varpaassa oli Känsä sekä rengas nenässänsä. Hän oli paksu kuin kaskelotti, Mutta oli hauska hottentotti.

Metsän peitossa kylä oli Aivan joen rannassa Usein nähtiin norsulauma Ja leijonan jälkiä sannassa

Metsään ei siis mennyt kukaan Ellei ottanut keihästä mukaan Aina sen myöskin Huua otti Hän oli kunnon hottentotti

Kerran yöllä kylä nukkui Kuului kumma kahina Heräsi nyt Huua heti "Mikä on tuo rahina"

Silloin Huua oivalsi "Nyt on jotain hullusti" Tiesi myöskin Huua Kotti "Ei se voi olla hottentotti"

Ei leijonaksi myöskään Voinut Huua sitä luulla Papu-heimon kuiskaukset Tännekin voi kuulla

Tekeillä on ryöstöretki Kohta hyökkäyksen hetki. Meistä tehty on jo motti Nukkuu joka hottentotti

Hiipi ulos kuulostellen Käsi korvan takana Ryömi sitten rummuille Oli kalpea kuin lakana

Hän otti rummun suurimman Ja kaikki kuuli kuminan Rummutti niin Huua Kotti "Ylös joka hottentotti"

Rosvojoukko rynnistää Jo kylää kohti tuolta Valmiina on hottentotit Enää ei nyt huolta.

Hyökätessään rosvot näki Hereillä on kylän väki Kohta jalat alleen otti Nauroi pikku hottentotti

Riemastui nyt kuningaskin Ynnä koko kansa Kokki kaatoi kaakaota Heille pannustansa

Alkoivat he tanssia Kuningas myös mukana Aamuun asti kesti hotti Niin sitä tanssii hottentotti

Näin kuningas hän lausui "Huuan teen mä prinssikseni Saat omaksesi jalkapallon Sekä tyttäreni"

Ja koko loppuikäsi Sä kuninkaan oot kaveri Punastui jo Huua Kotti Vaikka oli musta hottentotti

Laita Maikki Länsiö soimaan ja ratko päättelykykyä kehittäviä tehtäviä. Ratkaise tehtävä ja näe miten pärjäsit muihin verrattuna. Toimii suoraan nettiselaimessasi!

Löydätkö sen yhden ja ainoan oikean ratkaisun?


Laulun sanoitukset on lisännyt käyttäjä anonymous.
Huomasitko sanoissa virheen? Lähetä korjaus. Jos kyseessä on lakiasia, tee lakiin perustuva poistopyyntö.