Hän nauroi harvoin, viipyi vaiti mieluummin Ja katsoi kaiken, silmin janoisin Siihen nurkkapöytään, vain kerran uskalsin Tuokio ja tiesin, en pääse takaisin

Talvi tuli varhain Ja meni menojaan Sen kevään kuuntelin, vain hänen katsettaan Isä kantoi huolta, sisko kirjeitään Hän hymyili, ja vei minut mennessään

Katariina Sulki silmät Kun kysyin mennäänkö naimisiin Ja kuiskasi hiljaa Ei, me mennään, Jerusalemiin

Muistan huivin, ja sen hameen Ja taivaan purppuran Hän tahtoi meren ääreen Ja ääreen Jumalan Minä kuulin, kyllä kaiken Ja niin vähän ymmärsin Sen tiesin, että turhaan kiinni pitäisin

Katariina Sulki silmät Kun kysyin mennäänkö naimisiin Ja kuiskasi hiljaa Ei, me mennään, Jerusalemiin

Sekaisin, tai ei Hän meni tuulta päin Kulki koko tien Minä puoliväliin jäin

Katariina Sulki silmät Kun kysyin mennäänkö naimisiin Ja kuiskasi hiljaa Ei Katariina Sulki silmät Kun kysyin mennäänkö naimisiin Ja kuiskasi hiljaa Ei, me mennään, Jerusalemiin Jerusalemiin Jerusalemiin Jerusalemiin Jerusalemiin