Tää oli kai ainoo tapa käsitellä asiat, joten mä kirjotin täst biisin.

Tää kaikki alko sillo ku mä olin liian nuori tajuu, mieliavoin mutta rakkaudest ollu mitää hajuu. Tajusin sen jo heti kun me tavattiin, oon suhu koukus kai niinkun vegaanit on salaattiin. Me alati palailtiin aina takas meidän omaan kotiin. Matka oli pitkä mut kilometris silmis vilis ohi. Katottiin partsil tovi hiljasii katui, kovin kauniit hetkii mitään niist en katuis. Muistaks viel ne päivät ku vaa oltii ja makoiltii. Ne mulle mieleen jäivät, kun todellisuutta pakoiltiin. Ai helvetti ku tuntua hyvält pitää sua kädestä kii, me rakastettiin toisia mut jotain kävi sittenkin. Mää siihen aikaan pelkäsin vaa menettävä itteni. Oma mielenetervyes ensin, mä tein niiku pitiki. Oli pakko hakee perspektiivii ja ottaa omaa aikaa, kunpa oisin tienny minkä sotkun mä saan aikaa.

Mä tajuun jos et tajuu miksen tajunnu jo tarpeeks ajois näitä asioita joita harvoin pystyy pukee sanoiks. Oltii nii nuorii ja ollaan edellee en silti pysty elää kasvamalla sun kaa erillee. Mä sammutan valot, mä jään yksin. Tiiät et oon aina turvautunu selityksiin. Se mitä mulle kävi oli pakko käydä läpi ja vaan käymäl tarpeeks syväl oppii mikäs elämäs on hyvää. Mä tajusin sen tarviin sua enemmän ku koskaan. Ennen se vei aikansa ja vastoin tahtoo valitettavasti kaiken mukanansa. En voi sanoin kuvalla kuinka paholloilani mä voin olla. Nyt vaan toivon sulle kaikkee hyvää yhä lähes toivon että viel me lähestytään. Kiitos kaikesta ja anteeks mitä sanoin Pidä huoli itestäs mä koitan tehdä samoin.

(Mä oon tosi pahoillani et tää meni tällee... Mut hei, mä halusin vaa voida kertoo sulle.)

Ei suinkaan, halusin vaa koiran, koiran kopin, ison kodin, kämpän Eräsaarest, Kreikas seilaa veneel välil merel, olla hereil yö, puhuu tuntei tunteist pimees, tuntei tuntee lämpö, piirtää sun selkääs hymiöitä, tyhjiö mun sisäl imee viimesetki voimat. Vielku (?) epäonnistut vaik koitat. Voidaan hymyil ihmisil viimesiin hetkii asti. uskottelet että ajat muuttuu paremmaksi. Kai mun pakko myöntää et tää meni niiku arvelit. Mä hetken olin poissa, en ollu täällä kun sä taistelit. Sä selätit sun tunteet, se herätti mus tunteen, mun tunteet sua kohtaan ei ollu turtunu vaik pää sano et tärkeit on et pääset yli musta. Huomasin et ilman muakin sä siihen saisit avustusta. Tuntuu parhaalt poistan itteni sun elämästä. Virheet pahimmasta päästä, dikkaat toisesta jäbästä. (Anna mulle anteeks...)

En oo enään sun. Se tuntuu kamalalta, kun elämä hajoo käsiin pala palalta. Kaiken jälkeen yhest asiast oon varma, kukaan muu ei tuu pyytää sulta anteeks tällä tavalla.