Nyt on kevät Tuul tuo lokkien äänet ja katajien tuoksut Saarilta jostain jossa kalastelet hopeanhohtoista siikaa vapaana nyt jo itsestäsikin

Ja mä tiedän että asiat ovat lopulta kaikki vain abstraktioita Kuvia joita voi katsella niin kovin yhdeltä kantilta ja huomata varjojen liikkuvan siilt

Kun mä mietin sun elämääsi mä näen sun talojesi huoneet Nuo tomuisen haikeat totuudet kaikesta mitä on ollut ja miten ois pitänyt olla ja mä näen Annankadun paahteiset päivät ja puistojen miehet ja koirat ja Helsingin junat joiden pyörissä vinkuivat Lontoon vuodet ja Livornon miehet nuo miehiset miehet jotka olivat pian yhtä vääriä kaikki kuin miehesi täällä Sarja onnettomuuksien Aamuyön huuruisiin ansoihin pudonneet miehiset miehet Rakkaus kiersi sut liiankin läheltä hipaisten hiukan kuin ilkkuen luonteesi laatua tuota taipumaton- ta tai jotain sen kaltaista ylpeää ehkä Ehkä itsekkyyskin vois kuvata piirettäsi leimallisinta Se on toki kaikissa läsnä mut sinut se piirsi niin vaativin viivoin et mikään ei ollut niin totta kuin elämän nälkä ja vapauden pakko vaikka menisi kaikki Menikin joskus ja joku jäi jalkoihin vääjäämättä Ei harkiten toki Ei suuntaan ei toiseen

Nyt on kevät taas yksi kevät sä olet jossakin saaresi lahdella yksinäisyytesi varmoilla vesillä viimein Etkä ole mitään velkaa kenellekään

Ja mä tiedän että asiat ovat lopulta kaikki vain abstraktioita Kuvia joita voi katsella niin kovin yhdeltä kantilta ja huomata varjojen liikkuvan siilt