Suven lauha lauantaiaamu, aamu aurinkoinen. Vaikka muuan pohjoinen seutu, Roomasta katsoen. Peltotilkku ja kiviaita, muuri muurahaisen. Aidan takana heinämaita ja koivu heiluvainen.

Koivun katveessa joen uoma, vuosituhantinen. Vesi raikasta niin kuin juoma, juoma syvyyksien. Virta viileä, joki tumma, juoksu rauhallinen. Se onkin satojen järvien summa, ehkä tuhansien.

On siellä valkolatvainen tuomi, ahonlaidan kunniapuu. Eläköön, se on Suomi ja siihen helposti rakastuu. Jos vielä tunne et sitä maata, jos vielä kuvaa siitä et saa. Niin älä suruun mieltäsi saata, ei sitä aika voi kadottaa.

Vastarannalla, poukamassa, vene valkamassaan. Kalaverkkoja kuivumassa, heikossa tuulessa. Ajan muovaama pihapolku, vanhat omenapuut. Puiden varjossa riippukeinu, sulkee unisen suun.

Talon vihreä pihapiiri, kasvaa nurmikkoa. Aitan katolla tuuliviiri, juoruaa vuosista. Vajan seinällä heinähanko, odottaa ottajaa. Kaivon takana lipputanko, lippua liehuttaa.

On siellä valkolatvainen tuomi, ahonlaidan kunniapuu. Eläköön, se on Suomi ja siihen helposti rakastuu. Jos vielä tunne et sitä maata, jos vielä kuvaa siitä et saa. Niin älä suruun mieltäsi saata, ei sitä aika voi kadottaa.

On siellä valkolatvainen tuomi, ahonlaidan kunniapuu. Eläköön, se on Suomi ja siihen helposti rakastuu.

On siellä valkolatvainen tuomi, ahonlaidan kunniapuu. Eläköön, se on Suomi ja siihen helposti rakastuu.

On siellä valkolatvainen tuomi, ahonlaidan kunniapuu. Eläköön, se on Suomi ja siihen helposti rakastuu.

On siellä valkolatvainen tuomi, ahonlaidan kunniapuu. Eläköön, se on Suomi ja siihen helposti rakastuu.