On keskiyö ja ilma leijuu paikallaan Pimeys on viileää ja hohtavaa

Kun vilahduksen näkee vaan nyt ikkunasta Kun savukkeesta toisilleen tulta antaa

Olkapäitään kevyesti kohottaa Kun pahantuulisena vähän murjottaa

Rinnassa on riehuvia tunteita Itseään vasten tahtoo puristaa

Omissa maailmoissa Silloin tällöin vaan Menneitä muistellessa Kun ei voi paljastaa sokeaa rakkauttaan

Unissaan vain kävelee ja laahustaa Ja sikin sokin sekoittelee hiuksiaan

Varovasti hivutta ja raottaa Petolliseen kuvastimeen katsoessaan

Kun jotakin mainitsee tai ehdottaa Kun vuoteestaan herää kynnen naarmut kasvoillaan

Ihan nurinkurisella tavalla Lopun aina jättää arvauksen varaan

Omissa maailmoissa Silloin tällöin vaan Menneitä muistellessa Kun ei voi paljastaa sokeaa rakkauttaan

Omissa maailmoissa Silloin tällöin vaan Menneitä muistellessa Kun ei voi paljastaa sokeaa rakkauttaan