Ei preeriaa, ei peltoja, ei vuortenhuippuja On kaupunki ja kaupungissa kaksi vanhusta Toinen herää painajaiseen toistuvaan ja nousee sängystä Sudet eivät ulvo eikä vesi hyytävää On puolisonsa vartalolla kaksi täkkiä Toinen oli lahja jonka reuna repsottaa Katse jähmettyy, kello ei

Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista Että kuiskauskin on huuto En vaihtais sekuntiakaan En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt

Tapetoitu seinä on ja puinen lattia Valokuvat koirasta ja lastenlapsista Yläkerta yskii, askel ottamatta jää Filmi pysähtyy Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista Että kuiskauskin on huuto En vaihtais sekuntiakaan En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt

Kun väkivahva kevät puhkeaa Ja aamu kantaa rautahaarniskaa Kun vaja tehdään vuolukivestä Mä olen siinä nuorena kuin nurmet on Sä istut salin nurkkapöydässä Musiikki on rytmitettyä Minä kysyn saanko luvan, sinä nyökkäät Sinä nyökkäät

Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista Että kuiskauskin on huuto En vaihtais sekuntiakaan En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt