Mä tässä kerran ullakolle yksin kapusin, Ja sattumalta vanhan kaapin siellä aukaisin, Mä sitä pengoin mitä lienen oikein etsinyt, Niin löysin vanhan olkihatun siitä kerron nyt.

Sen pölystä kun puhdistin ja sitä kääntelin, Ja ullakolle vanhan arkun päälle istahdin, En aikaa tiedä miten kauan siinä viivähdin, Kun isoisän tarinaa mä hiljaa muistelin.

-

Ol' kerran pieni hattukauppa sivukadulla, Niin pientä kauppaa nykyään et löydä todella, Ja siihen puotiin isoisä kerran piipahti, Hän kauan etsi olkihatun viimein valitsi.

Vaan valinta se tuskin siinä aikaa vienyt ois, Kas syy on toinen hennonnut ei millään mennä pois, Kun kerran katsoi myyjättären silmiin sinisiin, Niin kaikki hatut ostanut hän kohta olis niin.

-

Niin kului aikaa sinisilmäin vuoksi tosiaan, Nyt romanssi niin kaunis kohta puhkes kukkimaan, Ja joka päivä iltasin kun kello tuli kuus, Nähtiin eräs herrasmies ja olkihattu uus.

Odottavan sulkemista pienen myymälän, Ja kahden nuoren kulkevan luo puiston hämärän, Ei kauniimmin tää satu pieni päättyä nyt voi, Kun kera syksyn lehtien hääkellot heille soi.

-

Näin kuvat kulki muistoissani hämys ullakon, Ja mietin kuinka kaunis sentään ihmiselo on, Vaan miten vähän jääkään meistä muistoks tulevain, Kuin isoisän tarinasta olkihattu vain.

Vaan ehkä ajan tomun alta joskus kuitenkin, Joku pienen muiston löytää niin kuin minäkin, Näin isoisän olkihattu sai mun laulamaan, Ja vanhan kaapin kätköihin sen laitoin uudestaan.