etsin eksymistä yksinäni pimeäs, en nää eteeni, tunne mitää, tiedä ees omaa nimeä, ympäröivä tyhjyys, synkkyyteen yhtyy, eikä öiset katuvalot loista tähän sammuneeseen lyhtyy, ikinä vaikka hipuu se kipinä kunnes se lopulta katoaa, mut musta mielen maisemaa mis pimeys on sisääni vertaavaa valoa katon vaa käänteisellä tavalla silmieni taakse, kuskaan ruumiini kottikärryis hautausmaalle, haaveet laahaa takana taival joka on palava tappava maailma siinä se syy tiivistettynä minkä takia metässä monttuni kaivan, pikkuhiljaa ohjailen itseni pois täältä, auringonsäteiden läheisyydest mihin en ikinä halua jäädä, määränpään on mädätyn montun pohjal mullan al, mis viimesetki henkoset keuhkoista ulos puhallan, kun mä nyt nukahdan niin ei oo aikomusta siitä herätä syyst et helvetis on saatanan hyvä levätä!

alkaa laskeutuu yö, kello lyö jo mitä lyö ajatuksis myöhää yöl, mieli musta valoa syö, valo mut poistaa, valo sammuttaa, samaa taas toistaa valo sammuttaa mut jättää savuumaa, kuulen askelii, ne koittaa ottaa mua kii, onks ne mun pääs vai todellisii, kuvittelenks mä vihollisii, vaikee sanoo mihinkää yhtää mitää, en pysty ymmärtää hämmentyny ja vieläki ymmällää, täs elämässä hengittämässä, älä estä mua hengittämästä tiedät mut mut mitä sä tiedät tästä pimeydestä, mä oon ollu tääl ennenki tunnen nää kujat mielen maalaamat synkät kuvat kuvottavat ja rumat mut niinku ain vitut täst, havahdun unest heräämäst vitut täst elämäst, siihen asti kun oon vainaa ei tuu valon puute painaa eläny pimeessä aina tunnelin pää valoa vailla

pimeys on se mikä tekee kauniista ruman, eikä tunnelin pääs oo valoa vaan pelkkää umpikujaa halogeenit himmenee ja äänet vaimentuvat, summentuvat muistikuvat viimein tummentuvat

pimeys on se mikä tekee kauniista ruman, eikä tunnelin pääs oo valoa vaan pelkkää umpikujaa halogeenit himmenee ja äänet vaimentuvat, summentuvat muistikuvat viimein tummentuvat

koten terää kaulalle tai päätä pinnan alle mut et herää haudaltasi ku, pimenee silmäsi katkee enkä mä laske mitä mä kaske koska mä tarkee olla näissäki asteissa, aisteissa puutoksii, liikaa jo haitallisii, ehkä senki takii kuulen lasi päässä ainiaa ettei pupillini suojaa yhtää verkkokalvojaa, kuoleman syntien lista pitkä sinistä harteilla o, tuonela mynttiä todellista missä vaa sike valvoo, nyt on jo myöhä eikä meikä eteepäi teitä vaa etenee vaa sytytä työnnä leipä teimmä keveesti pyötääni korentamaa, kuoleman tarjoomal huolesi karkotat varaamat rajoja pimeytee kadota hallitse hajota takasi tavota silut vaa kattanmaa ku jota su janoa tramolta ei ole pakoa enkä mä tajua mitä nää tarkotat, kakomal suustasi punasta vaahtoa nopeesti kuolleesi kuumasi katoova etkä nää enemäpää meikästä hahmota, vierestä kuoppaasi saatana havata radami deso tai haukka ja taivalta

aika lopettaa on musta messun palaveri, aika lähtö vuodattamaan maasta poissa paha veri, aika maistaa aineit jotka on joutunu karanteenii, sellasii joita aina potkivat vinttii viimeksi kukka rateekii, mieli musta kaikest ympäröiväst paskasta keuhkot mustan koska ne on kuorruttunu karstasta, pupillit ne katsoo tähtii mutta valon arkana, kupit on meikällä tänää vaa punasta ja mustaa ku ne peilistä tarkastaa, saatat arvataa että mä luen tän mustasta raamatusta, haukat ja deso ja radam on pimeyden voimilta vallan kaapannu, ja avattuna tappokitti suoraa mustast marketist jätä mun jälkeni sairaaseen maailmaan ainoostaa mustalla markkeril, tää on synkkä saarna syvält pohjalta tän kaivon, varjot lähestyy son pimeydestä kulust kaivot, aivot, eivät oo uskoo sun mentamii mutta on rituaalii pakko on laittaa ne mustelmille jotka väkisin sitä mult vaatii

pimeys on se mikä tekee kauniista ruman, eikä tunnelin pääs oo valoa vaan pelkkää umpikujaa halogeenit himmenee ja äänet vaimentuvat, summentuvat muistikuvat viimein tummentuvat

pimeys on se mikä tekee kauniista ruman, eikä tunnelin pääs oo valoa vaan pelkkää umpikujaa halogeenit himmenee ja äänet vaimentuvat, summentuvat muistikuvat viimein tummentuvat