1. Ei kehtoon äiti laulellen, mua orpolasta peitä. Ei pyyhi käsi lämpöinen, pois orvon kyyneleitä. Yötaivaalle taas nousee kuu, on jäässä pirtin ruutu. Ja vaiti rukki seisahtuu, ja liikkumatta tuutu.

2. Näin lähti vuodet vierimään on ollut pitkä tieni. Mä joskus öisin unta nään, oon jälleen lapsi pieni. Yön peikkoja kai pelkään vain ja etsin äidin kättä. Se orvon kyynel poskeltain Jäi aina pyyhkimättä.

3. Ken orvon tietä käydä sai, hän on niin paljon vailla. Ei naura eikä laula kai hän onnellisten lailla. Muut voivat laulaa riemuissaan ja ruusuisista teistä, vaan mistä orpo laulaakaan: kuin orvon kyyneleistä.