Lähimmät osumat haulle: alussa+oli+meitä+kaksi

Kappale ja esittäjä osuma-%
Silloin lähteä meitä sai kaksi
Sinikka Sokka

…. Silloin lähteä sai meistä kaksi, meinaan minä ja Nieminen. Tahti muuttuiko rivakammaksi, sitä seuraamaan jäänyt en. Kuka tarvitsee työttömyyttä? Minä en, eikä Nieminen. Sitä tarvitsee järjestelmä tämä kapitalistinen. Olen puustani irronnut lehti, kuljen joukossa joutoväen. Joskus uneksin siitä puusta – sen juurella kirveen näen.…

77.17 %
Kaksi
Katri Ylander

…Taas, yritin taas Mutta palaa Sanat samaan vankilaan Kuvitelmaan takerrutaan Anna mulle rohkeutta kertoa Sen minkä tietää molemmat jo Luovuttaa kaksi saa Ei ne jaksa toisiaan Jaksaa vaan ohittaa Kaikki mikä oli joskus…

76.61 %
Kaksi jokea
CMX

…ihmisäänin Etsimässä voimapaikkaa etsimässä kiviä joilla oli merkittyinä paikat, missä katsoa Kerto Kun kaksi jokea vierekkäin virtaa eri suuntiin toinen pohjoiseen ja toinen etelään on siinä vedet kylvettää kahta tietä menevät toiseen syntyneet, toiseen kuolleet Toiseen syntyneet, toiseen kuolleet...…

57.37 %
Kaksi Yksinäistä
Suvi Teräsniska

…vanhat tuttavat Ja he tarinansa toisillensa kertoo vuorollaan, miten harhaan oli vieneet kadut julmaan maan Haavat viiltää yhä sirpaleista menneiden Kun kestää kivun sen, voi murtaa ovet rakkauden Kaksi yksinäistä…

53.91 %
Meitä varten
Kyösti Mäkimattila

…etsimässä toinen perille löytämässä meitä varten tämä kaikki valot varjot hiljainen hetki... ikuisesti kulkevat nuo kaksi rinnakkain vaik ei toiset sitä huomaiskaan toista enää oliskaan meitä varten kerran kaikki mitä…

52.97 %
Tähän matkaan tarvitaan kaksi
Antti Ketonen

…Parhaimmissani ootan sua täällä, kun pariovet aukaistaan Matkan alussa käytävän päässä varmoina ainoastaan et tähän matkaan tarvitaan kaksi, kun tuuli muuttuu hurjemmaksi Tahdon olla sun vierelläs aina vuodet yhdessä pois…

50.99 %
Kaksi lastua vain
Kaija Koo

…rinnakkain Polulla vuosimiljoonan mittaisen Me kaksi teimme sen retken meidän pituisen Silloin meitä työnsi eteenpäin tuuli yhteinen…

49.21 %
Yhtä vaille kaksi
BEHM

…Piilotan introvertin vaiheilijan Laitan hatun kun en koskaan kampaa tukkaa Lähden kotiin mut jos uni ei vaan tuukaan On kello kahta vaille yksi Taas tää kääntyi selittelyksi Ja meitä yhtä vaille kaksi Ajatus tää jää…

48.95 %
Kaksi tavallista kättä
Pekka Simojoki

…ei käske enkeleitä tätä maata muuttamaan, Jeesus tahtoo käyttää meitä siellä missä tarvitaan. Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää, kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää? Kaksi tavallista jalkaa hän voi…

46.61 %
Lisää etsimäsi kappaleen: alussa+oli+meitä+kaksi sanoitukset

Etkö löytänyt etsimääsi? Lyrics.fi on yhteisöpalvelu suomalaisten kappaleiden sanoituksille. Kaikki sanat ja sanoitukset ovat käyttäjien lisäämiä.