Jo kylliks’ tuttu olen näille kannoille, joilla lapsuusajan viihtyä mä sain. Nyt tahdon käydä maailman rannoille, sillä aina vain minun korviini ääni soinnahtaa: Eläköön eläköön vaan ain’ rikkaat rakkaat vaihtelut elämäni tiell’.

Sa tee niinkuin parhaaks’ näet itselles’, näin kotonani haasteltiin. Mutta tuo sieltä miniä myös mammalles’, no niin, se on kiin’! Kodin tanhuilla viimeinen tervehdys oli: Eläköön eläköön vaan ain’ rikkaat rakkaat vaihtelut elämäni tiell’.

Jätin lemmen siteen kotiseudun immelle, tähden silmäinsä sähkyväin. Mutta nytten tuntuu rinnassain kuin oisi se, vähän niin ja näin. Sillä kauniimmalta mulle kaikaa tää: Eläköön eläköön vaan ain’ rikkaat rakkaat vaihtelut elämäni tiell’.

No nuori tyttö kysymyksen teen nyt sull’, etko mukahani lähteä sä vois’? Täss’ on istuin mua varten luotu sull’, lähe pois, ett’ sois’ yhdessä molempien huulilta: Eläköön eläköön vaan ain’ rikkaat rakkaat vaihtelut elämäni tiell’.

On suruist’ vapaa tieni kautta mannermaan, myös keinuessain aaltojen pääll’. Ja kylän ämmät tyttärist’ on huolissaan ain’ siell’ ja tääll’. Missä kulkurin laulu se komiasti soi: Eläköön eläköön vaan ain’ rikkaat rakkaat vaihtelut elämäni tiell’.

Jo kylliks’ tuttu olen näille kannoille, vaikka hetken vaan täällä olla sain. Nyt lähden taas mä maailman rannoille, sillä aina vain minun korviini ääni soinnahtaa: Eläköön eläköön vaan ain’ rikkaat rakkaat vaihtelut elämäni tiell’.